Torstai 20.10.2011

"Mormors svarta ögon" Skövdessä

Tanja Lorentzon kiertueella
6:18 min

Näyttelijä Tanja Lorentzon kirjoitti monologin " Mormors svarta ögon"omasta perheestään ja kielen menetyksestä ja sitä oli tarkoitus esittää Dramatenissa 10 kertaa.
Nyt sitä on esitetty jo yli 70 kertaa ja Ruotsin kiertue on meneillään.
Tanja Lorenzon kirjoitti monologin, koska hänen mielestään ruotsinsuomalaisten historia on jäämässä pois historiankirjoista.

Esityksen "Mormors svarta ögon" voi nähdä Skövden kaupunginteatterissa tiistaina 25.10. kello 19.00.

Ja siinä hän on onnistunut. Hän on saavuttanut myös uuden yleisön, joka ei ehkä aina ole pitänyt teatteria omanaan. Monologia on esitetty myös Suomessa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Vastaanotto on ollut erilainen Suomessa ja Ruotsissa.

vastaanotto on erilaista.- Huomaan myös, että nosta esiin eri asioita Suomessa ja Ruotsissa, sillä se mikä on tuttua Ruotsissa on uutta Suomessa, Tanja Lorentzon sanoo. Katsojat myös reagoivat eri tavalla, varsinkin alkuosassa, joka käsittelee isoäitiäni sodan aikana. Se on raskas osa Suomessa - nenäliinat otetaan esille nopeasti.

Sitten kun kerron äidistäni, joka muutti 60-luvulla Ruotsiin, niin se on monille uutta. Monilla on sukulaisia Ruotsissa, mutta he eivät ole ehkä ymmärtäneet, millaisen hinnan nämä ovat joutuneet maksamaan muutosta. Ja minun oma historiani on heille kaikkein vierain. Lapsuuteni Tumbassa, konfliktit suomalaisten ja ruotsalaisten välillä ja kielen menetys. Mitä' tämä kaikki on merkinnyt, sitä eivät sukulaisetkaan ole ymmärtäneet.

Entä sitten vastaanotto Ruotsissa?

Vastaanotto vaihtelee. Äitini ikäpolvi esimerkiksi tuntee, että olen antanut heille äänen ja vahvistanut heidän kokemuksensa ovat tosia.

Ruotsalaiset taas toteavat että "ai, niinhän se oli, aivan" , mutta he ovat unohtaneet nämä asiat. Jo nyt . ja tässä on kyse Tanja Lorentzonin omasta sukupolvesta. Ja monet sanovat, ettei heillä ole ollut aavistustakaan näistä asioista.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".