Hannu Sarenström ja sinipallo-ohdake. Kuva: Eija Björstrand Sveriges Radio

Ensi kesän puutarha on eksoottinen

Punaista ja kultaa ruukkujen lomassa
1:45 min

Puutarhat saavat ensi vuonna aivan uutta ilmettä, kun ne somistetaan Lähi-Idästä ja Meksikosta tuoduilla värikkäillä ja eksoottisilla kankailla.

Toimittajamme Eija Björstrand on käynyt haistelemassa uusia trendejä Sisu-radion puutarhagurun Hannu Sarenströmin kanssa Jönköpingin Garden-puutarhanäyttelyssä.

Hannu Sarenström sanoo voivansa kuvitella yhden nurkan puutarhassa arabialaiseksi, jossa on punainen matto ja kullanvärisiä tyynyjä.

-Aivan ihanaa, Hannu hehkuttaa.

Lisäväriä arabialaisilmeelle antavat ruukut ja muutos vaikuttaa todella piristävältä. Vesi-elementti kuuluu myös vuoden 2012 puutarhailmeeseen. Veden ei tarvitse välttämättä olla soljuva suihkulähde. Hannu Sarenströmin mukaan riittää, kun vettä on vaikkapa ämpärissä.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".