Tiistai 8.11.2011

"Harrastukset vievät ajatukset pois koulutyöstä"

6:20 min

Nuoren ihmisen elämä on yhtä aikaa ihanan huoletonta ja hyvinkin haastavaa, kun täytyy tasapainotella koulun ja harrastusten kanssa, oppia ottamaan vastuuta itsestään ja miettiä tulevaisuutta - eikä vastakkaisesta sukupuolestakaan aina ole niin helppoa saada tolkkua.

Uudessa sarjassa tapaamme kolme Malmössä asuvaa ruotsinsuomalaista nuorta, jotka kertovat elämänsä eri osa-alueista. Seitsemän jakson aikana kuullaan Linda ja Jonatan Grantin sekä Maia Diazin ajatuksia esimerkiksi koulunkäynnistä, kavereista, ulkonäköpaineista ja rahasta.

Ensimmäisen jakson aiheena on vapaa-aika ja harrastukset.