Kreikan hallitus horjuu

Kolmekymmentä kansanedustajaa Kreikan johtavasta puolueesta Pasokista ovat allekirjoittaneet vetoomuksen, jossa vaaditaan koalitiohallitusta ja uusintavaaleja. Lisäksi kansanedustajat vaativat, että kansanäänestys euromaiden tukipaketista perutetaan.

Samalla vaatimukset pääministeri Georgios Papandreoun hallituksen erosta voimistuvat. Kreikan valtion television mukaan Papandreou ei kuitenkaan ole eromassa.

Kreikassa puidaan hallituksen kriisikokouksessa maassa järjestettävää kansanäänestystä EU:n tukipaketista. Hallituksen pelätään kaatuvan sisäisiin erimielisyyksiin.

Kreikan valtiovarainministeri ja maan kehitysministeri vastustavat pääministeri Giorgos Papandreouksen päätöstä antaa kansan äänestää tukipaketista joulukuun alussa. Kriisikokouksen kutsui koolle Kreikan pääministeri Giorgos Papandreous hallituksessa vallitsevan laajan kriisin takia.

Perjantaina Kreikan parlamentissa on todennäköisesti myös odotettavissa äänestys siitä, nauttiiko pääministerin enää hallituksen luottamusta. Tilanne on vakava, kertoo Kreikassa oleva Ylen toimittaja Dan Ekholm Ylen uutisissa.

- Voi hyvin olla että hallitus kaatuu vielä päivän aikana. Pääministerin luottamus murenee tunti tunnilta, sanoo Dan Ekholm.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".