Eblul siirtyy kansalliselle tasolle

Euroopan pienten kielten järjestö Eblulin toiminnan turvaaminen siirtyy kansalliselle tasolle.
EU-rahojen uupuminen saattaa aiheuttaa suuria ongelmia etenkin uusissa jäsenmaissa, toteaa Eblulin lauantain kokouksessa ollut Markku Peura.

EU-komission myöntämiä rahoja ei enää saa välittää eteenpäin Eblulin kansallisille järjestöille mikä aiheuttaa ongelmia etenkin uusissa jäsenmaissa Puolassa, Tsekkissä, Slovakiassa ja Virossa. Ruotsin jäsenjärjestölle, Sweblulille, tämä ei ole suurempi ongelma, rahoitus on tuettu Ruotsin valtion määrärahoilla. Sweblul saa tänä vuonna ensimmäistä kertaa hallitukselta määrärahan, joka on jopa suurempi kuin komission aiemmin maksama.
Eblulin talousvaikeudet Peura selittää sillä että EU-komissio ei enää korvaa joitakin kuluja. Alijäämää viime vuoden budjettiin jäi näin ollen lähes kaksi miljoonaa kruunua.
Peura toteaa että myös rahankäyttöä täytyy muuttaa. Toimintaa ei suuremmin muuteta, vaan tarkoitus on jatkaa samoilla linjoilla. Uuden johtokunnan harteille jää velkojen selvittäminen ja toiminnan jatkumisen turvaaminen. (Niki Bergman/SR Sisuradio)

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".