Suomalainen halpabensaketju Ruotsiin

Suomalainen polttoainehalpayhtiö St 1 on käynnistämässä toimintaansa Ruotsissa.

Ensimmäiset automaattiasemat on avattu Smoolannin Mullsjössä ja Skaraborgin Falköpingissä ja viidelläkymmenellä huoltamolla on rakennusluvat.

St 1:n ja emoyhtiö Greeni Oy:n hallitusten puheenjohtaja Mika Anttonen sanoo Sisuradiolle haluavansa poistaa maantieteelliset rajat liiketoiminnan tieltä.

St 1 palkkaa Ruotsiin vain pari henkilöä hoitamaan hallintoa. Asemien hoito ulkoistetaan, mikä merkitsee sitä, että asemalla käy vain henkilö, joka huolehtii siitä, että asema on siisti.

Jos asiakkaalla on ongelmia tankkauksen yhteydessä, hän soittaa valtakunnalliseen neuvontanumeroon, jossa henkilö tutkii tietokoneelta ongelman laadun ja auttaa asiakasta.

St 1:ellä on viidenkymmenen huoltamon rakennusluvat, mutta yritys aikoo lähimpien kolmen vuoden aikana saada kolmesataa huoltamoa kilpailemaan Ruotsin markkinoista.

Suomessa STykkösellä on kaksisataakuusikymmentä asemaa joita pyörittää viisitoista henkilöä.

Suomessa yhtiö on alle kymmenessä vuodessa ottanut yli kymmenen prosentin markkinaosuuden, ja yhtiön perustaja valittiin vuosi sitten vuoden yrittäjäksi. (SR SISURADIO/KAARINA WALLIN)

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista