Upplands Väsbyssä ainoa suomenkielinen kasvatusneuvola

Ruotsin ainoa suomenkielinen kasvatusneuvola toimii Tukholman pohjoispuolella Upplands Väsbyssä.

Sen asiakkaat muodostuvat pääasiassa kahdesta ryhmästä, ylivilkkaista pojista ja murrosikäisistä tytöistä. Suunta on ollut sama parin vuosikymmenen ajan, mutta vanhempien kysymykset ovat muuttuneet.

Pelkästään Tukholman läänissä on 26 000 alle 18-vuotiasta lasta, joista osa tarvitsee Upplands Väsbyn suomalaisen kasvatusneuvolan palveluita.

Tukholman maakäräjien raportin mukaan lapset ja nuoret tarvitsevat huomattavasti enemmän kasvatusneuvoloiden apua ongelmiinsa kuin aikaisemmin.

Vuosituhannen taitteeseen päättyneiden viiden viimeisen vuoden aikana tarve kasvoi kolmanneksella.

Uppland Väsbyn suomalaisen kasvatusneuvolaan on hakeutunut viitisenkymmentä uutta perhettä vuosittain kahdenkymmenen vuoden aikana.

Pienten poikien vanhemmat hakevat apua kasvatusneuvolasta tasaiseen tahtiin.

Murrosikää lähestyvät tytöt oireilevat huomattavasti enemmän kuin samanikäiset pojat, tai ainakin tyttöjen vanhemmat saattavat päätyä keskustelemaan psykologi Maria Vierimaan kanssa.

Tukholman läänissä sijaitseva Upplands Väsbyn suomalainen kasvatusneuvola on ainoa suomeksi palveluitaan tarjoava avovastaanotto, jossa työskentelee lastenpsykiatrian erikoislääkärin lisäksi kaksi psykokogia ja kaksi kuraattoria.

Suomenkielisiä kuraattoreita ja psykologeja työskentelee joissakin muissakin kunnissa, ruotsinkielisillä vastaanotoilla. (SR SISURADIO/KAARINA WALLIN)

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".