Suomi taistelee syrjintää ja syrjäytymistä vastaan

1:32 min

Köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisy on yksi keskeisistä teemoista puoli vuotta istuneen Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa. Työministeri Lauri Ihalainen lupaa, että tavoitteista ei tingitä aikojen huononemisesta huolimatta.

- Myös vaikeina aikoina pitäisi jaksaa muistaa, että haurainta ja heikointa ei unohdeta, Ihalainen sanoo.

Hänen mukaansa kipeätkin ratkaisut voidaan tehdä oikeudenmukaisesti. 

- Silloin pitäisi huolehtia niistä, joilla ei ole omia voimia pitää oikeuksistaan kiinni ja heikommassa asemassa olevia ihmisiä. Sitä kutsutaan politiikaksi ja politiikassa pitäisi tällaiset arvot olla kunniassa, toteaa työministeri Lauri Ihalainen.

Yhteiskuntaa elvytettävä

Suomessa puoli vuotta istuneen hallituksen ohjelman yksi keskeisimmistä tavoitteista on köyhyyden ja syrjinnän ehkäiseminen. Huolissaan ollaan suvaitsemattomuuden ja rasismin lisääntymisestä.

- Kaikki rasismi, vihapuhet ja tällaiset, Ihalainen luettelee.

- Sen hiljaisemman enemmistön, joka ei näin ajattele, senkin pitäisi olla äänessä.

Ihalaisen mielestä sellainen yhteiskunta, joka on suvaitseva yhteiskunta oikealla tavalla, on sivistynyt ja terve yhteiskunta.

- Tarvitsemme suvaitsevaisuuselvytystä taloudellisen elvytyksen ohella, työministeri sanoo.

Nuoret pois mustasta aukosta

Hallitusohjelmassa todetaan kunnianhimoisesti, että Suomi pyrkii Euroopan turvallisimmaksi maaksi, jossa yksilöitä ja yhteisöjä kohdellaan yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti. Erityisesti halutaan satsata nuoriin.

- Nuorten ihmisten paikka ei ole mustassa aukossa, jossa meillä on liian paljon nuoria, jotka eivät ole koulutuksessa eivätkä töissä. Se tulevaisuus työelämässä on aika hankala, jos näitä perusasioita ei ole, Ihalainen toteaa.

Katri Nisula, Helsinki

Sisuradio

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista