Suomen kielen opetus sujuu Vellingessä

1:47 min

Vähemmistökielilain velvoitteet koulu-opetuksessa ovat vähitellen tulossa kuntien tietoon. Esimerkiksi skånelaisessa Vellingessä suomen opetus on alkanut ensimmäistä kertaa tänä syksynä.

Opettajana Vellingessä työskentelee Piia Tainio Lagusson, joka ei varsinaiselta koulutukseltaan ole äidinkielenopettaja, mutta viihtyy hyvin uudessa työssään.

- Tätä tehtävää ehdotti lasteni äidinkielen opettaja. Ajattelin, että tämä on sekä kunnia-asia että velvollisuus, kun itse nauttii kaksikielisyydestä. Kun kompetenssini riitti, niin ei ollut syytä kieltäytyä, kertoo Piia Tainio Lagusson.

Upplands Väsbyssa kasvanut Piia on käynyt suomenkielellä koulua esikoulusta asti. Myös lukiosta Piialla on suomen kielestä todistus.

Piia Tainio Lagusson toimii suomen kielen opettajana osa-aikaisesti. Ainakin tähän asti kunta on kannustanut häntä tilaamaan oppimateriaalia kuten parhaaksi näkee. Oppimateriaalibudjetista hänellä ei ole tietoa. Suomen kielen tekstikirjan saa tilata, työkirjan taas saa tulostaa Kouluviraston sivulta. Materiaali on suunniteltu Ruotsissa asuville, ja sitä voi halutessaan täydentää suomalaisella materiaalilla.

Håslöviin koulussa Piialla on kaksi ruotsinsuomalaista oppilasta.

Jyri Markkula

Sisuradio

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista