Ruotsia odottaa Suomea syvempi lama

1:54 min

Talousasiantuntijat varoittavat koko Eurooppaa koskevasta lamasta ensi vuonna. Sisuradion tapaaman suomalaisasiantuntijan mukaan Ruotsia saattavat odottaa jopa kovemmat ajat kuin Suomea. Suomen talouskehitystä tukee heikkenevä euro.

EU-maiden johtajien perjantaina Brysselissä sorvaamalta taloussovulta odotettiin suuria, mutta tulos on ollut pettymys talousasiantuntijoille. Suomalainen talouden tuntija, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman arvioi, ettei nyt sovituilla toimilla ratkaista edes nykyistä kriisiä ja pahemmat ajat ovat tulossa. Koko Eurooppa on ajautumassa lamaan.

Samaan synkkään tulokseen tuli tänään myös Suomen eduskunnan valtiovarainvaliokunta. Euroalueella lamaa helpottaa kuitenkin heikkenevä valuutta.

Euroalueen ulkopuolelle jäänyt Ruotsikaan ei tule säästymään talousvaikeuksilta. Sixten Korkaman povaa, että itse asiassa Ruotsia saattavat odottaa jopa pahemmat ajat kuin Suomea.

Katri Nisula, Helsinki

Sisuradio

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.