Suomalaisprofessori

"Reinfeldtin ehdotus keskustelun avaus"

2:14 min

Pääministeri Fredrik Reinfeldt (M) väläytteli viime viikolla mahdollisuutta, että työssäkäyntiä voisi jatkaa 75-vuoden ikään asti. Suomen Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Guy Ahonen pitää esitystä provokatiivisena lausuntona keskustelun herättämiseksi.

Eläkeikäisten määrä kasvaa nopeasti lähivuosina, kun suuret ikäluokat eläköityvät.

Pääministeri Fredrik Reinfeldt (M) väläytteli viime viikolla mahdollisuutta, että työssäkäyntiä voisi halutessaan jatkaa 75 vuoden ikään asti.

Jo nyt monien on kuitenkin vaikea jaksaa työelämässä eläkeikään saakka, sanoo Suomen Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori ja Tiedolla vaikuttaminen -toiminta-alueen johtaja Guy Ahonen

 - Se on oikeansuuntainen, mutta tämä on varmasti keskustelun avaus. Näin korkeaa ikää ei ole muualla esitetty.

Vaaditaan joustoja, jotta voidaan palautua päivittäin, sanoo tutkimusprofessori Ahonen, joka muistuttaa, että työ antaa monelle yhteisön, joten useimmille työ on myönteinen asia. 

- Ikäsyrjintää esiintyy paljon, mutta koska työiän jatkaminen on edessä, on huolehdittava siitä, että kaikkien työpanos tulee myös yhteiskunnan hyväksi.

- Meidän pitäisi siirtyä eläkeiättömään käytäntöön, jolloin jokainen voisi siirtyä eläkkeelle oman harkintansa mukaan, sanoo tutkimusprofessori Guy Ahonen.

Mauri Junes

Sisuradio

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.