Esitys palkanalennusoikeudesta kuohuttaa Suomessa

Suomessa ay-liike on pillastunut hallitukselle tiistaina luovutetusta globalisaatioraportista. Raportissa ehdotetaan muun muassa työnantajille oikeutta palkanalennuksiin ja työehtosopimuksesta poikkeamiseen irtisanomisten uhatessa.
Raportin pelätään vaikeuttavan käynnissä olevia tulopoliittisia palkkaneuvotteluja.

Pääministeri Matti Vanhanen sai tiistaiaamuna käteensä 150 sivuisen paperinivaskan, Suomi maailmantaloudessa. Raportissa esitetään lukuisia keinoja Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi, muun muassa tuntuvia veronkevennyksiä hyvätuloisille.

Ay-liikkeen sai takajaloilleen raportin radikaali työmarkkinaosuus, varsinkin kun julkistaminen osui keskelle tupokierrosta.

Työnantajapuolella raportti sen sijaan on otettu vastaan kiitellen.

Se vaatii lisäksi muun muassa lakko-oikeuden rajoittamista. Suomessa on viime aikoina pohdittu myös mahdollisuutta korvata osa vuosilomasta rahalla. Asiaa koskeva esitys vedettiin tänään viime tipassa hallituksen käsittelystä.

(SR Sisuradio/Katri Nisula/Helsinki)