Volvon kahvitaukosijaisilla 150 uutta työpaikkaa

Volvo henkilöautot palkkaa noin 150 uutta työntekijää kahvitaukosijaisiksi. Kyseessä on puolen vuoden kokeilu Torslandan tehtaalla. Metallityöväenliiton henkilökunta-asiamies Kari Aro ei ole innostunut kahvitaukosijaisista.

Volvo-autojen kysyntä nousee edelleen sekä Ruotsissa että maailmalla, tällä hetkellä Ruotsissa uutta autoa saa odottaa kolme-neljä kuukautta, joitakin jeeppimalleja jopa yli kahdeksan kuukautta.

Kahvitaukosijaisten avulla Torslandan tehdas lisää tuontantoaan 80:lla autolla päivässä.

Työntekijöiden stressi ja rasitusvammat eivät kuitenkaan vähene kahvitaukosijaisilla, sosiaalinen ilmapiiri kärsii myös, toteaa Kari Aro.

Kahvitaukosijaisuudet saattavat levitä myös muihin tehtaisiin, jos kokeilu onnistuu, arvioi Kari Aro.

Kari Aro pitää uusien työntekijöiden palkkaamista valmistautumisena suunnittelussa olevaan yövuoroon, joka saatetaan ottaa käyttöön jo ensi kesän jälkeen, mikäli kysyntä jatkuu samanlaisena.

(SR Sisuradio/Niki Bergman)