Kauppaministeri Ewa Björlingin mukaan monimuotoisuus vahvistaa hyvinvointia. Foto: Ingvar Karmhed/ Scanpix

Björling: Ulkomaalaistaustaiset työntekijät ovat hyväksi Ruotsin taloudelle

Ulkomaan vienti ja tuonti kasvaa merkittävästi niissä ruotsalaisissa yhtiöissä, jotka ovat ottaneet ulkomaalaistaustaisia henkilöitä palvelukseen, kirjoittaa kauppaministeri Ewa Björling (M) lauantain Dagens Nyheterissä. Hän viittaa mielipidekirjoituksessaan Tilastollisen keskustoimiston ja Maailmanpankin uusimpiin tutkimuksiin.

Björling kirjoittaa myös, että hallitus tulee antamaan lisäresursseja Kosmopoliitti -nimiseen projektiin, jonka myötä ulkomailla syntyneiden henkilöiden erityisosaamista pyritään ottamaan käyttöön aikaisempaa paremmin.

Tällä hetkellä ulkomailla syntyneiden henkilöiden palkkamista epäröidään, vaikka heillä on usein ainutlaatuisia taitoja, kuten tietoa oman lähtömaansa markkinoista, laeista, normeista, liikekulttuurista, politiikasta, uskonnosta ja kielestä, kirjoittaa Björling.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".