Foto: Jurek Holzer/Scanpix

Vähemmistövauvat enemmistössä

Yhdysvaltain väestönlaskennan torstaina julkaisema tilasto kertoo, että yli puolet maan vastasyntyneistä kuuluu johonkin vähemmistöön. Ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa eurooppalaisperäisiä valkoihoisia syntyy vähemmän, uutisoivat amerikkalaiset tiedotusvälineet. Asiasta kertoo YLE:n uutiset.

Väestönlaskennassa tarkkailtiin heinäkuun 2010 ja heinäkuun 2011 välistä ajanjaksoa. 50,4 prosenttia tuolloin syntyneistä kuului johonkin etniseen vähemmistöön.

Kaksi vuotta aiemmin samalla ajanjaksolla osuus oli 48,6 prosenttia.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".