Ohjelmaan kuului paljon musiikkia. Henrik Korvanen sulatti kaikkien sydämet laulullaan. Kuva/Bild: Jonas Blomqvist/SR

Vanhoja muistellen kohti uusia juhlia - Borlängen Suomi-seura täytti 60 vuotta

Tunnelmia juhlista
4:42 min

Borlängessä juhlittiin lauantaina Suomi-seuran ensimmäiset 60 vuotta. Seuran tulevaisuuteen uskotaan, mutta miten seura saisi jatkoa - sitä ei kukaan vielä tiedä.

Siduradio kävi paikan päällä kun Borlängen Suomi-seura juhli syntymäpäiviä, ja kyseli tunnelmia ja mietteitä.

Borlängen Suomi-seuran puheenjohtaja Paula Masalin oli pirteä ja iloinen juhlahumun keskellä. Kaikki järjestelyt olivat mennet suunnitelmien mukaan, väkeä tuli runsaasti ja ohjelmapuolikin oli menestys vieraitten mielestä.

- Tuntuu ihan mukavalta kun näin monta vuotta olemme saaneet järjestää kaikenlaista toimintaa, ja sitten saa vielä juhlia näitä kymmeniä vuosia, Masalin kertoo.

Paikalla kunniavieraitten joukossa oli Antti Jussila, joka on kuulunut seuraan jo alusta asti, vuodelta 1952. Jussilan mielestä seuralle on löytynt tarvetta kaikki nämä vuodet, mutta viime aikoina seurassa on näkynyt yhä vähemmän lapsia ja nuoria. Jussila ei kuitenkaan usko että tämä olisi seuran tuho.
- Tulevaisuudessa tämä voisi olla vaikka Finska gillet tai joku vastaava, Jussila miettii ja arvelee että suomenkielestä joskus joudutaan luopumaan seuran toiminnassa, kun jäsenet ovat yhä enenevässä määrin ruotsinkielisiä.

Seuran syntymäpäiväjuhlissa ei kuitenkaan huolehdittu tulevaisuudesta, vaan muisteltiin menneitä hyväntuulisina, kronikoiden ja laulujen muodossa. Yksi jos toinenkin nimi ja tapahtuma Borlängen Suomi-seuran historiasta kuultiin, ja tunnelma oli yhtenäinen ja katossa. Moni vieras oli ylpeä seudun suuresta pojasta, tangokuninkaallisesta Risto Nevalasta, kun hän vieraili juhlissa ja lauloi juhlaväelle.

Kuuntele lisää tunnelmia ja mietteitä äänilinkeistä yllä.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".