Viimeinen sana keskustelussa suomenkielisistä oikeuksista Avestassa ei ole vielä lausuttu, vaikka keskustelu onkin hetkellisesti päättynyt. Kuva/Bild: Alf-Jan Hansson/SR

"Nyt ruvetaan taistelemaan!" - Avestahan halutaan hallintoalueoikeuksia

Mielipiteitä hallintoalueesta
1:44 min

Kun aiemmat ponnistelut kohti hallintoaluetta ovat menneet mönkään, sitä voi joku lannistua tai sisuuntua. Avestan ruotsinsuomalaiset valitsivat jälkimmäisen vaihtoehdon.

Avestassa on yhä enemmän tarvetta suomenkielisille palveluille, ja erityisesti vanhuksille jotka tarvitsevat hoitoa suomeksi. Tämän takia ruotsinsuomalaiset haluavat että kunta liittyisi suomenkieliseen hallintoalueeseen. Leena Rantala Avestan suomalaisesta PRO:sta kertoo että aiemmat yritykset ovat päättyneet siihen että poliitikot eivät ole olleet halukkaita ymmärtämään hallintoalueen hyödyistä.

 - He sanovat että suurin syy liittymättömyyteen on että ei ole varaa. He eivät siis halua uskoa siihen että valtio myöntää hallintoaluekunnille avustuksia, kertoo Rantala.

Avestalle nämä avustukset olisivat suuruudeltaan noin 750.000 kruunua.

Keskusteluja on käyty kunnanvaltuustossa asti, mutta pettymyksiin on päädytty. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että luovuttaisiin.

- Tarve kaksikieliseen henkilökuntaan kasvaa koko ajan, joten me todella aiomme taistella tästä, Rantala kertoo.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".