Avausvoitto pitäisi Ruotsin jatkohaaveet yllä

Oli kyse sitten minkä tasoisesta turnauksesta tahansa, on ensimmäinen ottelu aina se kaikkein vaikein. Ruotsi aloittaa urakkansa jalkapallon EM-kisoissa turnauksen toista isäntämaata Ukrainaa vastaan.  Mikäli Ruotsi pystyy vaikean avausottelunsa voittamaan, voidaan vielä elätellä toiveita pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon.

D-lohkon suurimmat suosikit ovat eittämättä Englanti ja Ranska. Ruotsi ja Ukraina tulevat hieman perässä,  mutta Ruotsilla on näissä karkeloissa omat mahdollisuutensa nousta jatkopeleihin. Skeptikkopuheita tai ei, mutta Ruotsin pitää ottaa voitto hinnalla millä hyvänsä Ukrainasta mieliäkseen tavoitella paikkaa puolivälieristä.

Ottelu on kaikkea muuta kuin helppo. Ukraina saa otteluun kotiyleisön tuen ja joukkue koostuu muutamasta erittäin tasokkaasta pelaajasta. Esimerkiksi hyökkääjät Andriy Shevchenko ja hänen kaimansa Voronin osaavat laittaa palloa maaliin paikan saadessaan.

Mikäli Ruotsi pystyy voittamaan Ukrainan, nousee jatkopaikan kannalta ratkaisevaksi ottelu Englantia vastaan. Englannin päävalmentaja Roy Hodgson ei päässyt valitsemaan parasta mahdollista kisajoukkuetta, sillä joukkueen vahvuudesta uupuu usea runkopelaaja loukkaantumisten takia.

Tämä luonnollisesti heikentää Englannin mahdollisuuksia, joten on todennäköistä että viimeiset 21 otteluaan ilman tappiota pelannut Ranska ottaa täydet kolme pistettä joukkueiden välisestä kohtaamisesta.

Mikäli Ruotsi pystyy taas peittomaan Englannin toisessa pelissään, varmistuu jatkopaikka jo ennen viimeistä peliä Ranskaa vastaan.

Voi kuinka helppoa ja yksinkertaista tämä onkaan teoreettisesti pohdittuna, mutta todellisuudessa pelikentältä löytyy satoja, jos ei jopa tuhansia muuttuvia tekijöitä, jotka vaikuttavat otteluiden lopputulokseen.

Pakko palata vielä jo pelattuihin otteluihin. Tanska on toistaiseksi vastannut kisojen suurimmista yllätyksestä kaatamalla Hollannin. Muutoin suuria yllätyksiä ei kisoissa ole koettu, mutta avausottelu Puola-Kreikka tarjosi sellaista draamaa, että Alfred Hitchcockin olisi ollut kateellinen pelin tarjoamista käänteistä. Kotiyleisön pettymykseksi Puolan oli jääminen tasapeliin, eikä se tappiokaan kovin kaukana ollut. Kuka yltääkään A-lohkosta toiseksi jatkoon päässeeksi?

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista