Olympiapronssi on yhä mahdollista Suvi Mikkoselle

Taekwondon Suvi Mikkonen on päätynyt keräilyeriin ja olympiapronssi on yhä mahdollista. Maailmanlistan 26:s Suvi Mikkonen hävisi puolivälierissä maailmanmestari Yuzhuo Houlle luvuin 2-7. Mikkonen on nyt kahden voiton päässä olympiapronssista. Mikkonen ja Lopez iskevät yhteen tänä iltana klo 21.30

Naisten 57 kilon sarjassa otellut suomalainen joutui olympialaisten puolivälierissä kovaan kyytiin, kun kiinalainen maailmanmestari näytti taitotasonsa.

Suvi Mikkonen joutui 0-3-tappioon aivan ensimmäisen erän lopussa eikä hänellä ollut mitään hätää siihen saakka..

Toisessa erässä 11 senttiä ulottuvampi Yuzhuo Hou sai jälleen puhtaan pääosuman siirtyen 6-0 -johtoon.

Kolmannessa erässä Mikkonen kavensi 2-7:een, mutta Hou latasi välittömästi osuman suomalaisen pääsuojukseen. Hipaisuosumaa ei kuitenkaan hyväksytty. Ottelu päättyi Mikkosen takaa-ajosta huolimatta 5 pisteen tappioon.

Kiinalainen ylsi olympiafinaaliin, joten Mikkonen pääsee tavoittelemaan pronssia. Yltääkseen mitaliin, suomalaisen pitäisi voittaa ensin Pekingin pronssinainen, 14 senttiä pidemmän Yhdysvaltain Diana Lopezin ja sen jälkeen välierissä hävinneen ranskalaisen Marlene Harnoisin.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".