Axevallan kesä ei vedä nuoria

"Ei olla oikein uskallettu"
1:39 min

Tänä vuonna 26 vuotta täyttävä Axevallan kesä on suurimpia ruotsinsuomalaisia kulttuuritapahtumia.  Mutta nuoret kävijät eivät - ainakaan vielä - ole löytäneet tietään perille.

Skövden ja Skaran puoliväliin sijoittuvan Axevallan kesän 2012 ohjelmassa ei liioin ole paria poikkeusta lukuunottamatta tarjontaa nuorelle yleisölle, vaikka lupauksia oli ilmassa.

Kesätapahtuman suunnittelijat olivat pyöritelleet vetonauloiksi nimiä kuten Anna Järvinen ja Markoolio mutta ne jäivät suunnittelun tasolle.

Järjestelyistä vastaava Ulla Venetvaara sanoo että nimet ovat paperilla ja että he keskustelevat niistä paljon. Järjestäjät yrittävät löytää esiintyjiä, jotka vetäisivät suurta yleisöä.

-Me ollaan toistaiseksi oltu niin paljon vanhoillisia, että emme ole oikein uskaltaneet nuorentaa sitä tarjontaa liian paljoa, Venetvaara sanoo.

Suunnitteluvaiheessa Axevallassa olisi myös ollut Mokomat-nuorisoesitys.
-Ei se ole mukana tälläkään kertaa, valitettavasti, Ulla Venetvaara toteaa.

Venetvaara korostaa kuitenkin, että Axevallan kesä on tiettävästi suurin ruotsinsuomalainen kulttuuritapahtuma.

-Tämä on meille jos voisi sanoa arvoperinne. Me halutaan pitää se sellaisena että ketkä tänne tulevat, tuntevat että tämä on heille tarkoitettu.

Axevallan kesän järjestäjät ovat Ulla Venetvaaran mukaan tietosia siitä, että nuorempaan sukupolveen on ohjelmassa suuntauduttava.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".