Foto: Scanpix
SAS

Viimeinen ammattiliittoneuvottelu käynnissä

Lentoyhtiö SAS neuvottelee yhä Kööpenhaminassa välttyäkseen konkurssilta. Kaikkiaan mukana on kahdeksan ammattiliittoa, joista vielä yhden kanssa neuvotellaan. Varhaisaamun tuntien aikana sekä ruotsalaista matkustamohenkilökuntaa edustava Unionen että kaksi norjalaista matkustamohenkilökuntaa edustavista ammattiliitoista ovat päässeet sopimukseen lentoyhtiön kanssa säästötoimista. Samoin kaikki lentäjiä edustavat liitot.

Sopimukset pitävät sisällään erilaisia säästötoimia, kuten eläkeiän noston. Unionenin mukaan kiinteisiin palkkoihin ei joulukuun alussa voimaan tulevassa sopimuksessa puututa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".