Kuva/Foto: Gero Breloer/AP/Scanpix

Hevosenlihakohu jatkuu Suomessa

Torstai-iltana selvisi, että lihajalostaja HK Ruokatalo on myynyt elintarvikeyhtiö Vaasanille ulkomaalaista hevosenlihaa kotimaisena, kertoo Yle.

Vaasanin mukaan sillä on sopimus, jonka mukaan HK Ruokatalo toimittaa yhtiölle kotimaista hevosenlihaa.

HK Ruokatalon mukaan kotimaista hevosta ei kuitenkaan ole toimitettu yli 30 vuoteen. Liha näyttää olevan alkujaan Kanadasta, kertoo Yle.

Jo aikaisemmin torstaina Vaasan, Fort Deli ja Pouttu vetivät markkinoilta tuotteita, etenkin kebab-lihaa, jotka tuoteselosteesta poiketen sisälsivät hevosenlihaa.

Suomen elintarvikevirasto muistuttaa, että hevosenliha ei ole terveysriski.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".