Dark X-Ray ja Kai Jussila. Foto:Merja Laitinen Sveriges Radio Sisuradio
Ravilla

Moni raviohjastaja istuu vuosittain auton ratissa enemmän kuin hevosen rattailla

9:01 min

Vuokra-ohjastaja on raviurheilussa henkilö, joka ajaa ravihevosia kilpailuissa. He eivät valmenna itse vaan ajavat toisten ravureita ravilähdöissä kuten esimerkiksi Ulf Olsson ja Jorma Kontio tekevät. He tietävät paljon hevosen ajamisesta, mutta myös autolla ajaminen on heille tutumpaa kuin monelle muulle. Raviasiantuntijamme - Timo Nurmoksen tallilla Taxingessa työskentelevä -Kai Jussila kertoo tänään ohjastajan työstä ja siitä miten kevätkauden rospuuttokelit vaikuttavat raviratojenkin kuntoon.

- Suuri yleisö ei välttämättä tiedä, että lainakuskit joutuvat matkustamaan ja istumaan autossa 100.000 - 150.000 kilometriä vuodessa ja työaika alkaa yleensä lounasaikaan ja kotona ollaan usein vasta puolenyön jälkeen, sanoo Kai Jussila.

Hän ajaa itse kilpaa Örebrossa torstaina 28.2 ja toivoo radan olevan kunnossa vaikka onkin kevätkelit.

- Kaikilla radoilla ei ole resursseja pitää ratoja hyvässä kunnossa ympäri vuoden, ratamestarilla on näihin aikoihin vaativa tehtävä, Kai toteaa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista