1 av 2
Perheenjäsen Milja Sarkola Foto: Kirsi Blomberg Sveriges Radio Sisuradio
2 av 2
Milja Sarkola ja hotellin huonekasvi Foto: Kirsi Blomberg Sveriges Radio Sisuradio

Milja Sarkola on perheenjäsen

Milja Sarkola on perheenjäsen
14 min

Milja Sarkolan lapsuudenperheen elämästä työstetty näytelmä Perheenjäsen tuo yksityistä yhteiseksi omaisuudeksi.

Asko Sarkolan tytär, Milja Sarkola on elänyt, työstänyt ja kirjoittanut näytelmän. Hän käyttänyt dialogissa tarkkaan kirjaamiaan, isänsä kanssa käymiään keskusteluja. Ohjausvaiheessa näyttelijät piti kuitenkin päästää valloilleen.

Piti päästää kontrolli kokonaan ja antaa näyttelijöille täysi vapaus...

Perheenjäsen näytelmää piti näyttää 15 kertaa mutta nyt se on nähty jo 60 kertaa ja näytelmä kiertää parhaillaan Ruotsia.

Milja Sarkolan näytelmä on saanut positiivista palautetta Suomessa ja nettiblogit kertovat monista nauruista ja omien suhteidensa tunnistamisesta. Monessa arviossa  kerrotaan myös kuinka yksityinen onnistutaan muuttamaan näytelmässä yleiseksi vaikka näytelmä pitkälti käsittelee Milja Sarkolan suhdetta isäänsä Asko Sarkolaan.

Ehkä isäni ei ole yhtä tunnettu täällä?

Perheenjäsen sai arvostetun Thalia-palkinnon vuonna 2011.

Ruotsissa näytelmä nähdään tekstitettynä ja Milja Sarkolan mukaan ruotsalaisyleisö nauroi vähemmän.

Milja Sarkola kiertää näytelmänsä mukana Keski-Ruotissa ensimmäisen viikon ja vastaa katsojien kysymyksiin.

Kiertue jatkaa matkaansa ja 10.3 näytelmää nähdään Västeråsissa josta se jatkaa Gäveln kautta Kiirunaan ja  Haaparantaan, palatakseen lopuksi Uppsalaan.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".