Foto: Pontus Lundahl / SCANPIX

Suomi panostaa nuorten työllistymiseen

Nuorisotakuu on toiminut hyvin jo Vantaalla.
1:50 min

Suomessa yritetään vähentää nuorisotyöttömyyttä nuorisotakuun avulla. Järjestelmä velvoittaa kuntia järjestämään työ-, koulutus- tai harjoittelupaikan kaikille alle 25-vuotiaille työttömille nuorille. Edelläkävijä on Vantaan kaupunki, jossa nuorten työllistymistä on tuettu jo usean vuoden ajan.

- Olen ollut kolme viikkoa rengasvaihtohommissa, siinä minun työkokemukseni, kertoo 22-vuotias automaatioasentajaksi valmistunut Kalle Luukkanen, joka on yksi Vantaan kaupungin Petra-projektiin osallistuvista nuorista.

Petrassa nuorten työllistymistä tuetaan tehostetusti. Pelkkä ilmoittautuminen työvoimatoimistoon ei enää riitä, vaan nuoret tapaavat palveluohjaajia kerran kahdessa viikossa, ja heitä autetaan työnhaussa kädestä pitäen. Tavoitteena on, että jokaiselle nuorelle löytyy joko työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikka. Osa nuorista ohjataan työpajoihin, joissa nuoret voivat harjoitella työntekoa ja pohtia tulevaisuudensuunnitelmiaan.

- Tätä voisi kuvata yhden luukun palveluksi. Voimme auttaa nuoria vähän kaikessa, mutta päätavoite on tietysti saada nuoret töihin tai kouluun. Autamme nuoria ihan perusasioissa, kuten työhakemusten teossa, mutta pyrimme auttamaan myös, jos nuorella on vaikkapa elämänhallintaan liittyviä vaikeuksia, kertoo Petra-projektissa työskentelevä palveluohjaaja Asko Johanson.

Kaikkien mukaan tulevien nuorten terveydentila, elämäntilanne ja mielenkiinnonkohteet kartoitetaan. Tarvittaessa nuori ohjataan eteenpäin.

-Pyrimme ohjaamaan siihen palveluun, josta apua saa, Johanson sanoo.

Petra-projektin tulokset ovat olleet lupaavia. Esimerkiksi vuonna 2011 nuorisotyöttömyys väheni Vantaalla 19,2 prosenttia, kun koko maan luku oli 5,6. Tämän vuoden alussa Suomessa astui voimaan nuorisotakuu, joka takaa työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikan kolmen kuukauden kuluessa jokaiselle työttömäksi jääneelle alla 25-vuotiaalle nuorelle.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".