Foto: Malin Marcko/Sveriges Radio.

Trosa sinetöi hallintoalueeseen hakemisen

"Kovan työn takana tämä oli"
1:20 min

Trosan kunnanvaltuusto on hyväksynyt, että kunta hakee mukaan suomen kielen hallintoalueeseen. Asiasta päätettiin eilisiltaisessa (13.3.) kunnanvaltuuston kokouksessa. Jo keväällä 2010 Trosa-Vagnhäradin Suomi-seura ehdotti Trosan allianssijohtoiselle kunnalle hallintoalueeseen hakemista, mutta silloin ehdotus hylättiin. Suomi-seuran aktiivijäsen ja sosiaalidemokraattinen kunnanvaltuutettu Ari Heikkilä muistaa kuinka moderaatteja edustava kunnanhallituksen puheenjohtaja viime syksynä ilmoitti muuttaneensa kantaansa.

- Viime syksynä kunnanhallituksen puheenjohtaja Daniel Portnoff (M) kävi Suomi-seuran kokouksessa kertomassa, että nyt on tulossa myönteinen päätös, asioista on otettu selvää, sanoo Ari Heikkilä.  

Trosa kuuluu vielä toistaiseksi Sörmlannin läänin, mutta selvittää parhaillaan Tukholman lääniin liittymistä.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".