Diakonia-assistentti Helen Kantokoski Kviby Foto:Merja Laitinen Sveriges Radio Sisuradio

Perhejuhlia kirkossa kahdella kielellä heille joiden suomen kieli takkuaa

Kirkon suomenkielinen työ tahtoo nuorentaa
1:54 min

Ruotsin kirkon suomenkielinen työ tahtoo lisätä nuorten osallisuutta kirkollisessa elämässä. Koska kaksi kolmesta suomalaisjuurisesta henkilöstä on nimenomaan nuorta väkeä katsoo kirkko, että heidän tarpeensa on huomioitava entistä enemmän kirkon työssäkin. Oxelösundin diakonia-assistentti Helen Kantokoski-Kviby on itse Ruotsissa syntynyt, hän sanoo, että ruotsin kieli on yksi tie saavuttaa nuoria ihmisiä, niinpä vuoden kuluessa pidettävistä perhejuhlista osa on kaksikielisiä.

Kaksi vuodessa kahdella kielellä

- Meidän täytyy pitää kaksi kaksikielistäjumalanpalvelusta vuodessa, ennen ne olivat tai-ze-messuja ja niin, mutta nyt on valittu nämä perhejuhlat, se toimii nuoremmille hyvin, sanoo Helen Kantokoski-Kviby.

Ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan täysistunnossa viikonvaihteessa 23-24.3. julkistettiin kirkon suomenkielisen työn ja Upsalan yli-opiston yhteinen raportti suomen kielen säilyttämisestä ja strategisista suunnan valinnoista.

Valtuuskuntaan kuuluvista 24:stä ruotsinsuomalaisjärjestöstä Ruotsin kirkon suomenkielinen työ on suurin ja tavoittaa toiminnallaan eniten ruotsinsuomalaisia. Raportissa sanotaan, ettei suomea huonosti taitavia tai täysin kieltä taitamattomiakaan pidä sulkea toiminnan ulkopuolelle vaan sisällyttää heidät mukaan. Diakonia-assistentti Helen Kantokoski Kviby kertoo, että Oxelösundissa on suomalaistaustaisia lapsiperheitä onnistuttu saamaan mukaan juuri perhejuhlana pidettäviin jumalanpalveluksiin ja kerhotoimintaan. Vanhempi väki kuitenkin alkuvaiheessa hieman karsasti kaksikielisiä tilaisuuksia, vaikka toki vielä suurin osa jumalanpalveluksista suomenkielisen työn puitteissa pidetään juuri suomeksi.

- Tottakai pidämme jumalanpalveluksen kerran kuussa suomeksi, alkuun oli kränää näistä kaksikielisistä, että teemme kaiken tuplana, mutta nyt ei enää tehdä mitään tuplana, Helen Kantokoski-Kviby selittää.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".