1 av 2
Tervetuloa teatteriin, toivottaa Lise Maj Holma. Foto: Virpi Inkeri/SR
2 av 2
Lise Maj Holma, Tukholman kulttuurikoulun opettaja. Foto: Virpi Inkeri/SR
Maanantai 25.3.2013

Lapset ja nuoret ovat parhaimmat työkaverit

Maailman paras työ
11 min

Lise Maj Holma on työskennellyt 80-luvusta lähtien Tukholman kultuurikoulussa ja vetää lasten ja nuorten teatteriryhmiä. Tänä keväänä hänellä oli tarkoitus myös aloittaa suomenkielinen teatteriryhmä, mutta yritys kaatui siihen, ettei kunnon tiedotusverkostoa saatu aikaiseksi.

Virpi Inkeri tapasi Lise Maj Holman Östermalmilla, entisen Blå Fågel elokuvateatterin aulassa, jossa hän odoteli jo päivän ensimmäista lapsiryhmää.

Lise Maj Holma nauraa kyyneleet silmissään kertoessaan sutjautuksista, mitä on lapsioppilaittensa kuullut sanovan.

- Oikeastaan asia on niin, että vain lapset ymmärtävät huumoriani ja oikein odotan, että pääsen kertomaan lapsille, mikä on ollut mielessäni, hän heläyttää.

Työ lasten ja nuorten kanssa on parasta koko maailmassa, vakuuttaa Lise Maj Holma. Nuorimmat oppilaista ovat kuusivuotiaita ja vanhemmat vähän yli 20 -vuotiaita. Pienimmät näyttelijät haluavat tehdä näytelmiä saduista, yli 10 -vuotiaiden näytelmissä on jo menoa ja vilskettä sekä räiskyntää, poliiseja ja rosvoja ja muuta kovaäänistä. Teini-ikäiset ja siitä vanhemmat haluavat jo käyttää näytelmäkirjallisuutta ja valitsevat teoksensa yhdessä Lise Majn kanssa. Roolijako on kivutonta, keskustellen löytyy yleensä sopiva rooli jokaiselle. Vanhimmat oppilaat tosin haluavat, että Lise Maj valitsee kullekin sopivan roolihahmon.

- Se on erittäin vaikeaa ja vaativaa, toteaa Lise Maj. Yleensä ehdotan oppilaille, että he valitsisivat itselleen rooliin, joka tuntuu vaikealta ja joka ei heti kättelyssä tunnu "siltä omalta".

Halusin perustaa suomenkielisen ryhmän

Lise Maj Holman unelma oli täyttyä vuoden vaihteessa. Hän oli pitkään haaveillut suomenkielisen teatteriryhmän perustamisesta ja niinpä hän päättikin ryhtyä toimiin. Hän sai tukea ajatukselleen Tukholman Kulttuurikoulun johdolta ja asiassa edettiin siihen pisteeseen, että ryhmälle löytyi aika ja vapaa sali. Puitteet olivat selvät, mutta oppilaita ei löytynytkään mistään. Lise Maj sai laitettua Kulttuurikoulun nettisivustolle ilmoituksen ryhmästä, mutta ongelma oli siinä, ettei ilmoitusta nähnyt kukaan tai ei osannut edes etsiä. Tiedotustyöhön hänen työaikansa ei yksinkertaisesti riitä.

Lise Maj Holma ei aio kuitenkaan luovuttaa ja aikoo siirtää toivonsa täyttymisen ensi syksyyn. Hän toivoo, että kevään aikana suomenkielisistä teatterityhmistä ehditään tiedottamaan perusteellisesti. Parhaimmassa tapauksia saan kasaan useamman ryhmän, haaveilee Lise Maj.

Teatterin lumoa

Lise Maj Holma haluaa välittää kaikille saman tunteen, jonka hän koki lapsena parhaimman ystävänsä, naapurin Pirjon kanssa. Heillä oli tapana mennä Lise Majn kodin pihalla olevaan piharakennukseen ja tehdä radioteatteria.

- Ei siihen aikaan olut edes olemassa mitään lastenteattereita, mutta me keksittiin Pirjon kanssa omia näytelmiä ja tehtiin radioteatteria ja se oli ihanaa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".