Ravintokonsulentit Margareta Kurki ja Alli Kuvaja Foto: SR/Tuomas Ojala
Tiistai 2.3.2013

Huddinge panostaa luomuun

Huddingessa panostetaan kestävään kehitykseen. Tärkeänä osana kehitystä on luomutuotteiden lisääminen kunnan ruoka-aterioissa.

Alli Kuvaja ja Margareeta Kurki työskentelevät Huddingen kunnassa ravintokonsulentteina ja vastaavat kunnallisen opetustoimen ruokalistan sisällöstä. Vuodesta 2007 lähtien on kunnassa pyritty lisäämään luomutuotteiden määrää julkisissa laitoksissa.

Kestävään kehitykseen ei kuitenkaan kunnassa ole ohjattu lisävaroja. Alli Kuvajan ja Margareeta Kurjen tehtävänä on löytää ratkaisut jo annetuista resursseista. Tärkeinpiä keinoja ovat tietoisuuden lisääminen koulujen keittiöissä ja oppilaiden parissa. Kasvisruuan lisääminen sekä hukkaan heitettävän ruuan minimointi. Kun pois heitetty ruokakilo maksaa arviolta noin 25 kruunua, saattaa ruuan ylijäämästä koitua yhdelle esikoululle turhaa rahanmenoa kymmenientuhansien kruunujen edestä. Säästää voi myös vuodenaikoja mukailevilla valinnoilla. Esimerkiksi talvella ei syödä salaatteja ja tomaatteja, sillä ne ovat kalliimpia eivätkä maistu yhtä hyviltä kuin lämpimämpinä vuodenaikoina.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".