Foto: Jonas Ekströmer / Scanpix

Hallitus: Työttömyys laskee vasta vuonna 2016

Työttömyys laskee vasta vuonna 2016 ja pysyy siihen mennessä yli kahdeksanprosenttisena, hallitus ennustaa kevätbudjetissaan jonka se esittää tänään. Hallitus haluaa myös lisätä koulutuspaikkojen määrää.

Työttömyys ei laske ennen vuotta 2016, ja siksi hallitus haluaa käyttää 1,9 miljardia kruunua luodakseen lisää paikkoja kunnalliseen aikuiskoulutukseen ja korkeakouluihin.

Hallitus on nostanut ennustettua työttömyyslukua kolme kertaa lyhyessä ajassa ja syyttää Euromaiden taloudellisen kriisitilanteen jatkoa.

Korkeakoulujen koulutuspaikkojen määrä on vaihdellut rajusti viime vuosina. Kevätbudjetissaan hallitus ilmoittaa lisäävänsä paikkoja 1400:a, mutta muutama vuosi sitten paikkoja vähennettiin 10 000:a.

Tilapäiset muutokset ovat tavallisia, mikä Yliopistokanslerin viraston mukaan vaikeuttaa koulujen suunnittelua ja toimintaa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".