Josefina Skerkin aloitteesta Saamelaiskäräjt osallistuvat Pride-viikolle. Foto: Valter Vilkko/ Sveriges radio Sisuradio

Saamelaisedustajat mukana Pride-kulkueessa

Uutinen osallistumisesta sai kitkerää palautetta
2:01 min

Saamelaiskäräjät osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Stockholm Pride -festivaaliin.  Päätös osallistua seksuaalivähemmistöjen kulttuuria esille tuovaan tapahtumaan samaan aikaan yhtenäinen ja kiistelty, kertoo saamelaiskäräjien hallituksen jäsen, Josefina Skerk.

- Päätös on kasvanut esiin saamelaiskäräjien hallituksessa. Meidän on näyttävä myös muilla areenoilla kuin perinteisesti saamelaisilla, Josefina Skerk sanoo.

Päätös on kasvanut esiin ajan myötä saamelaiskäräjien hallituksessa, mutta kipinä kuitenkin syttyi alunperin saamelaisnaisten kurssilla.

- Olin saamelaisnaisille järjestetyllä retoriikan kurssilla. Siellä keskustelu osallistumisesta tapahtumiin muissa kuin perinteisesti saamelaisissa yhteyksissä nousi esille. Osallistuminen Pride-viikkoon sai monet meistä innostumaan, Josefina Skerk kertoo.

Josefina Skerk yritti saada hankeen taakse saamelaisten nuorten neuvostoa, jossa hän tuolloin istui. Mutta idea ei saanut tukea, etenkin miehet olivat vastahakoisia.

Nyt, pari vuotta myöhemmin, saamelaiskäräjien hallitus siis kuitenkin innostui ideasta. Uutinen Pride-kulkueeseen osallistumisesta ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia. Netissä julkaistuun uutiseen tuli kitkerää palautetta, myös saamekäräjien poliitikoiden suunnalta. Jotkut keskustelijat olivat sitä mieltä, ettei asia kuulunut saamelaiskäräjille. Toiset vuorostaan katsoivat, etteivät seksuaalivähemmistöt lainkaan ole edustettuina saamelaisten keskuudessa.

Josefina Skerk kuitenkin painottaa kokevansa, että enemmistö saamelaisista tukee kulkueeseen osallistumista.

- Koen kyllä, että enemmistö saamelaisista on hyvin järkeviä ja avosydämisiä, Skerk sanoo.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".