Matti Lautkoski, Örebron Kielikoulun rehtori / rektor Språkskolan i Örebro. Kuva/Foto: Anna Tainio, Sveriges Radio Sisuradio

Örebron kielikoulun sitkaaseen rahakiistaan odotetaan käräjäoikeuden päätöstä

1:31 min

Vuosikausia jatkunut kiista Örebron ruotsinsuomalaisen kielikoulun ja Örebron kunnan välillä ratkotaan käräjillä. Kiista koskee kahta miljoonaa kruunua, jota koulu perii kunnalta saatavina takautuvasti.

Lautkosken mukaan summa on 1 370 000 kruunua, korkoineen saatavia kertyy kaksi miljoonaa.

- Tästä me tapellaan nyt. Kunta väittää, että he ovat maksaneet kaikki.

Örebron kunta on Lautkosken mukaan laiminlyönyt maksuja vuodesta 2002 lähtien. Kiista päätyi viime vuonna käräjäoikeuden esikäsittelyyn. Siinä kiista olisi voitu sovitella.

-Mutta kunta sanoi suoraan heti, että ei mitään sovitteluja. Ainoa, mitä he hyväksyivät on, että me vedämme kanteen takaisin, rehtori Lautkoski kelaa. Tästä alkoi vuoden kestänyt paperisota puolin ja toisin.

Kun kunnalta ei ole tarpeeksi lakimääräistä tukea tippunut, koulu on joutunut sinnittelemään osin lainarahankin turvin ja rehtori Matti Lautkosken päässä on ehtinyt käväistä monen moista ajatusta.

-Nyt on jo yksityistäkin velkaa otettu, jotta saadaan koulu pyörimään.

-Mä olen miettinyt jossain vaiheessa, että pitäisikö panna Facebookiin kerjäyskampanja pystyyn, että pelastakaa suomalainen koulu, että pankaa jokainen pienikin raha tilille, että saadaan jatkettua koulun toimintaa.

- Se on ehkä vähän sellaista huuhaa-ajattelua, sanoo Lautkoski kuitenkin.

Örebron ruotsinsuomalaisessa kielikoulussa toimii esikoulu sekä ala- ja keskiaste. Säätiöomisteinen kielikoulu perustettiin vuonna 1994 korvaamaan Örebron kunnan lakkauttama toiminta. Koulussa on parisenkymmentä oppilasta.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista