Mukana suunnittelussa on vähemmistökonsulentti Anna Partanen. Foto:Ulla Rajakisto/Sveriges Radio Sisuradio

Kulttuurirahat käytetään Uddevallassa kuntalaisten mielten mukaan

"Nyt saavat ruotsinsuomalaiset itse vaikuttaa rahoihin"
1:37 min

Kuntien ja suomalaistaustaisten neuvonpito vaihtelee paikkakunnalta toiselle. Uddevallassa suomalaiset saavat olla itse mukana päättämässä kulttuuritarjontaan varatusta parista sadasta tuhannesta kruunusta. Nyt halutaan nimenomaan kulttuuria, sillä lasten kieliopintoihin tai vanhustenhoitoon rahoja ei tule käyttää - niistä tulee kunnan vastata jo muuten.

Neuvonpitoon kutsuu vähemmistökonsulentti Anna Partanen:

- Mielellään kutsutaan kaikkki mukaan, ei pelkästään yhdistyksiä, vaan kaikki, jotka ovat kiinnostuneita suomen kielestä ja Suomen kulttuurista ja Suomen asioista. Mahdollisimman laajasti yritämme saada ihmisiä mukaan.

Neuvonpitoa voi pitää avainasiana, mitä tulee hallintoaluetoimintaan. Tarkoituksena on Partasen mukaan, että suomalaiset saavat itse päätää rahoista.

- Me nyt annamme tällaisen 200 000 kruunun potin kaikille Uddevallan ruotsinsuomalaisille, eli he saavat olla mukana päättämässä, että minkälaisia kulttuuri- ja vapaa-ajanaktiviteettejä tämän vuoden syksyllä ja talvella järjestetään.

Nimenomaan kulttuuriin

Kyseessä ovat Partasen mukaan nimenomaan hallintoaluerahat. Onko tarkoitus siis toimia nyt niin, ettei tältä vuodelta jää rahoja käyttämättä?

- No tällainen ajatus tässä on, että yrittäisimme, koska ensi vuonna on taas tulossa lisää rahaa, niin sen takia. Eikä oikeastaan olla ehditty vielä järjestämään niin paljoa mitään ohjelmaa tai aktiviteetteja tälle vuodelle. Ja ajattelimme, että nyt saisivat ruotsinsuomalaiset itse sitten mahdollisuudet vaikuttaa näihin rahoihin, Partanen sanoo.

Partanen sanoo, ettei rahoja voi sijoittaa suoraan vanhustenhoitoon tai lasten kieliopintoihin vaan kyseessä on nimenomaan kulttuuriin ja vapaa-aikaan suunnattu potti.

- Niitäkin saa tottakai toivoa, mutta nämä 200 000 kruunua on oikeastaan tarkoitettu tällaiseen lyhyen aikavälin aktiviteetteihin, kulttuuriin ja vapaa-aikaan ja sen tyylisiin. Nämä vanhustenhuollon ja lasten päivähoidon asiat ovat aika lailla sellaisia, että niiden pitäisi kuulua kunna budejttiin aivan automaattisesti, että niihin ei tarvitsisi niin paljon näitä hallintoalueen rahoja käyttää, Partanen summaa.

Uddevallassa on osasto suomenkielisille vanhuksille, mutta se on vielä toistaiseksi enimmäkseen ruotsinkielisten käytössä. Lapsille äidinkielen opetusta ei ole ollut tarjolla, mutta tulevana syksynä on luvassa suomenkielen opettaja.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".