Skogen är en viktig inkomstkälla för Växjö stift. Arkivfoto: Rikard Persson/Sveriges Radio

Växjön vihreydestä otetaan mallia Suomessakin

Euroopan vihrein kaupunki
1:23 min

Växjö on onnistunut lyömään itsensä läpi Euroopan vihreimpänä kaupunkina. Jokin aika sitten brittiläinen tv- ja radioyhtiö BBC antoi Växjölle maininnan Euroopan vihrein kaupunki. Nyt Växjöstä otetaan mallia myös Suomen puolella.

Muun muassa toimitusjohtaja Timo Lindvall Forssasta on käynyt opintomatkalla Växjössä:

- Siellä ei ehkä ollut niin paljon tätä ympäristöpuolueen toimintaa, niin paljon kuin meillä, mutta siellä oli se kaupunki kokonaisuudessaan: hienot pyörätiet oli tehty ja laskettiin sitä, kuinka paljon energiaa on kulunut nyt, ja paljonko sitä tulee kulumaan tulevaisuudessa ja paljonko tuotetaan uusiutuvalla energialla, Lindvall sanoo.

Myös yksi hyvin konkreettinen asia pisti Lindvallin silmään.

- Ja sitten puukerrostalo-asia on täysin sellainen asia, jota Suomessa ei ole päästy tekemään kunnolla. Växjö on juuri puukerrostalojen kohdalla oikein hyvä esimerkki, LIndvall sanoo.

Timo Lindavall Forssan seudun kehittämiskeskuksesta kävi ottamassa Växjöstä oppia yhdessä oman ryhmänsä kanssa ja vaikka ymäristöajattelu oli tuttua, opintokäynti synnytti ajatuksia ja nyt puhutaankin järkivihreydestä.

Växjöstä löytyi forssalaisille uutta näkökulmaa:

- Se, mitä sieltä opimme, siitä tämä järkivihreyskin alkoi, että tässä ei puhuta viherpipertämisestä vaan tässä on ihan tällaiset elinkeinolliset periaatteet: kaikki toiminta, mikä on ympäristömyönteistä, tuotteet tai palvelut, teollisuus- tai palveluelinkeinot, mikä hyvänsä, voi toimia vihreästi. Se on nykymaailmassa jopa muotia, ja sillä tehdään ihan selvästi rahaa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".