Ruotsin opetus Suomessa eduskunnan käsittelyyn

Suomessa kansalaisaloite ruotsin kielen muuttamisesta vapaaehtoiseksi oppiaineeksi kouluissa on ylittänyt 50 000 allekirjoittajan rajan.

Täten eduskunnan on otettava asia käsittelyyn. Lain mukaan eduskunnan on otettava käsittelyyn kansalaisaloitteet, joita kannattaa vähintään 50 000 ihmistä.

Myös kansalaisaloitteet samaa sukupuolta olevien avioliitosta sekä tekijänoikeuslain muuttamisesta ovat tulossa eduskunnan käsittelyyn.

Kysymys ruotsin kielen opetuksesta pakollisena oppiaineena on tullut poliittiseen keskusteluun useita kertoja 1950-luvun jälkeen. On erittäin epätodennäköistä, että asiaa koskeva aloite menisi läpi eduskunnassa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".