Tukholman ulkopuolella on lehtikioskeista turha etsiä Hesaria. Kuva on Göteborgin keskusrautatieasemalta

Paperi-Hesari löytyy vain Malmöstä ja Tukholmasta

Hesarin irtonumerot kiven alla
1:30 min

Lehtien luku internetin välityksellä kasvaa ja se näkyy täällä Ruotsissa myös suomalaisten lehtien suhteen. Niitä voi toki paperiversiona edelleen tilata, mutta irtonumeroiden ostaminen Ruotsissa on entistä hankalampaa.

Esimerkiksi Suomen suurimman sanomalehden Helsingin Sanomien irtonumeron ostaminen on mahdollista Suur-Tukholman kahdeksan myyntipisteen lisäksi vain Malmössä.

Ruotsin toiseksi suurimmassa kaupungissa Göteborgissa ei irtonumeroa löydy.

- Myyntipisteitä on ollut enemmänkin aiemmin, mutta kysynnän mukaan niitä on vähennetty. Mutta jos kysyntä lisääntyy, numeroita voidaan lähettää. Eli kassalle tai omaan myyntipisteiseen yhteyttä, niin niitä voidaan lisätä tarvittaessa, sanoo Helsingin Sanomien asiakaspalvelun myyntipäällikkö Jaana Marjetta.

- Tarkitsin juuri viimeisimmän tiedon, ja paikkakunnilta, joista löytyy Pressbyrån, niin sinne voidaan helposti ja nopeasti saada irtonumeroita.

Onko sama suuntaus Euroopassa ja maailmassa Helsingin Sanomien irtonumeroiden suhteen?

- Joo, tilanne vaihtelee paljonkin ja juuri nyt meiltä toimitetaan varsinaista paperilehteä päivittäin vain Viroon ja Ruotsiin. Sitten meillä on eri puolilla maailmaa yhteistyökumppaneita, jotka voivat myydä tulostelehteä. Esimerkiksi Thaimaassa ja suuremmissa turistikohteissa lehden saa printattuna. Mutta se on sitten tulostelehti, kertoo Helsingin Sanomien asiakaspalvelun myyntipäällikkö Jaana Marjetta.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".