Maria, Tilde ja Emil Immala Kuva: Iris Honkala/SR
Tukholman suomenkieliset esikouluosastot

Esikoulupaikka Slussenilta 2,5 vuoden jonotuksen jälkeen

1:50 min

Suomenkielisten esikoulujen jonot vaihtelevat ympäri Tukholmaa. Pisin jono johtaa kunnalliseen esikouluun Slussenilla, johon tällä hetkellä noin 60 lasta odottaa pääsyä. Maria Immala jonotti kaksi ja puoli vuotta, ennenkuin sai lapsensa Slussenin esikouluun.

- Minkä takia? Jotta lapset oppisivat suomen kielen. Minun vanhempani, sisarukseni perheineen ja heidän serkkunsa ovat Suomessa. Haluan heidän oppivan kielen, että he voivat seurustella sukulaistensa kanssa. Suomen kieli on myös oma identiteettiini.

Marian lapset Emil, kolme vuotta, ja Tilde, puolitoista vuotta, saivat paikat kunnan suomenkielisestä esikoulusta pitkän jonottamisen jälkeen.

- Laitoin Emilin jonoon 2,5 vuotta sitten, kun hän oli puolivuotias. Tilde oli vain vuoden, mutta hän pääsi sisaruspaikalle nopeammin.

- Ensimmäiset, ainakin kolme päivää, vanhemmat ovat mukana kaikessa; leikkimässä, syömässä, nukkumaan menossa. Se on sitten eri asia, kun neljäntenä päivänä lähdetään pois. Mutta uskon silti, että siellä tulee ihan mukavaa, toteaa Maria Immala.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista