Chileläiskylän asukkaat haastavat Bolidenin oikeuteen

Pienen Chilessä sijaitsevan kylän - Polygonon - asukkaat haastavat ruotsalaisen kaivosyhtiö Bolidenin oikeuteen, kertoo Dagens Nyheter lehti. Kyläläiset vaativat Bolidenilta 90 miljoonan kruunun vahingonkorvaukset koska ruotsalaisyhtiö dumppasi kylään 30 vuotta sitten myrkyllistä kaivosliejua.

Kyläläiset, joista suurin osa oli lapsia, saivat liejusta arsenikkimyrkytyksen. Bolidenin mukaan yhtiöllä oli ruotsalaisten viranomaisten lupa kuljettaa lieju Chileen. Kyläläisten mukaan Ruotsin luonnonsuojeluvirasto ja lääninhallitus olivat määränneet yhtiön säilyttämään kaivosliejun omalla alueellaan Ruotsissa.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista