Andreas Hookana. Kuva: Ida Brännström / Sveriges Radio

Allergiat lisääntyvät

"Äkkiä sitä ymmärsi, että nyt on jotain hullusti."
1:45 min

Esimerkiksi astman sairastajat ovat kolmessakymmenessä vuodessa tuplaantuneet. Norrbottenissa astmaa, allergioita sekä keuhkoputkentulehdusta on tutkittu pian kolmekymmentä vuotta.

- Vuodesta 1985 yli viisikymmentätuhatta Norrbottenin asukasta on ollut mukana tutkimuksissa, sanoo professori ja tutkimusjohtaja Eva Rönmark.

Vuonna 1980 viidellä prosentilla oli astma. Tänä päivänä vastaava luku on kymmenen prosenttia. Osasyy on se, että nykytekniikalla saa helpommin diagnoosin.

Tutkimusten mukaan allergiat eivät tule vähentymään. Mutta henkilön vanhentuessa monet allergiat katoavat.

Eva Rönmarkin mukaan esimerkiksi ravintoloiden kuuluisi olla tarkkana.

- Riittää, että annetaan huonosti puhdistettu veitsi jolla on leikattu kalaa, jos on kalalle allerginen.

Väärä ruoka aiheutti hengenvaaran

Andreas Hookana kävi lähellä kuolemaa ollessaan pelireissulla. Syynä oli vääränlainen ruoka. Hookana ei voi syödä ruokaa, joka sisältää laktoosia, gluteenia, kananmunaa, kalaa tai pähkinöitä.

- Jotain väärää tuli ruokaan, ja sitten henkeä alkoi ahdistaa. Silmät ja iho turposivat. Aika äkkiä sitä ymmärsi itsekin, että nyt on jokin hullusti. Sitä oli vähän peloissaan, että mitä nyt tapahtuu. Lääkäri sanoi kun kaikki oli ohi, että minulla kävi tuuri.

Miten se olisi voinut loppua?

- Se olisi voinut loppua ihan kamalasti.

Grunden i vår journalistik är trovärdighet och opartiskhet. Sveriges Radio är oberoende i förhållande till politiska, religiösa, ekonomiska, offentliga och privata särintressen.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".