Kuva: Björn Larsson Ask/SCANPIX SWEDEN

Varsovan ilmastokokouksessa kartoitetaan vapaaehtoisia päästösitoumuksia

Varsovassa Puolassa on käynnistynyt kansainvälinen ilmastokokous. Kokouksen aikana pyritään luomaan työsuunnitelma päästöjen vähentämiseksi.

Kokouksessa valmistellaan ennen kaikkea vuonna 2015 solmittavaa ilmastosopimusta, jonka tavoitteena on pysäyttää ilmaston lämpeneminen enintään kahteen asteeseen. Maat esittelevät kokouksessa vapaaehtoisia sitoumuksiaan päästöjen vähentämiseksi, kertoo Yle.

Koko maapallon päästöjen tulisi kääntyä laskuun jo seitsemän vuoden sisällä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".