Kirjailija Asko Sahlberg. Kuva/Foto: Jukka Tuominen /Sveriges Radio Sisuradio.

Asko Sahlbergin Herodes Finlandia-ehdokkaana

Suomessa on julkistettu tunnetun Finlandia-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat. Kuuden ehdokkaan joukossa on myös göteborgilainen kirjailija Asko Sahlberg teoksellaan Herodes. Kyseessä on Sahlbergin kolmas Finlandia-ehdokkuus.

Muut ehdolla olevat romaanit ovat J-P Koskisen Ystäväni Rasputin, Leena Krohnin Hotel Sapiens, Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, Hannu Raittilan Terminaali ja Kjell Westön Kangastus 38 (Hägring 38).

Westön Kangastus on parhaillaan myös Ruotsissa August-palkintoehdokkaana.

Vuoden paras romaani

Finlandia-palkinto on järjestyksessään kolmaskymmenes. Palkinto jaettiin alun perin vuoden parhaalle kaunokirjalliselle teokselle, mutta vuodesta 1993 lähtien sen on voinut saada vain romaani. Ehdokkaista Raittila, Krohn ja Westö ovat saaneet Finlandian jo aikaisemmin.

Palkintosumma on 30 000 euroa eli noin 250 000 kruunua. Palkinnonsaajan valitsee tällä kertaa Helsingin kaupunginteatterin johtaja, näyttelijä Asko Sarkola 3. joulukuuta.

Kolmas kerta toden sanoo?

Asko Sahlbergin teokset ovat olleet Finlandia-palkintoehdokkaina kaksi kertaa aikaisemminkin, vuosina 2001 (Eksyneet) ja 2004 (Tammilehto). Tammilehto oli ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Göteborgissa asuva Sahlberg (s. 1964) on julkaissut yhteensä 11 romaania. Hänen esikoisteoksensa Pimeän ääni ilmestyi vuonna 2000.






Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista