1 av 2
2 av 2
Tiistai 12.11.2013

Janina Hakopuro lähtee Australiaan edustamaan Ruotsia kansanmusiikissa

Janina Hakopuro edustaa Ruotsia etnovaihdossa Australiassa
4:22 min

Janina Hakopuro Lilla Edetistä lähtee Australiaan edustamaan Ruotsia kansanmusiikissa.  Matkavalmistelut ovat vielä kesken, eikä leirillä ja festivaaleilla soitettavia kappaleitakaan ole vielä valittu, mutta mieli on odottava ja iloinen.

Janina Hakopuro Lilla Edetistä lähtee Australiaan edustamaan Ruotsia kansanmusiikissa.  Janinan lisäksi matkaan lähtevät  Sofia Assarson ja Frida Berlin.  Nuoret ovat soittaneet yhdessä ennenkin, ja riemu nousi kattoon, kun tieto valinnasta tuli. Matka kuuluu nuorten musiikkivaihto-ohjelmaan, ja tämän "Etnoleirin" päätteeksi nuoret esiintyvät kansanmusiikkifestivaaleilla.  Matka alkaa joulukuun alkupuolella ja kestää kuukauden.

Janina Hakopuron isä on muusikko Juhani Hakopuro, mutta Janinan musiikkimaku on aivan toista, se on etnoa, kansanmusiikkia.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".