Perjantai 15.11.2013

Kari Tapion Muistokonsertti täysille saleille Länsi-Ruotsissa

5:21 min

Kari Tapion muistokonsertti on parhaillaan kiertueella täällä Länsi-Ruotsissa.  "Sinut tulen aina muistamaan"- konserttikiertue alkoi perjantaina Trollhättanista, lauantaina esiinnytään Skövdessä ja sunnuntaina Boråsissa.  Boråsista muistokonsertti siirtyy Örebron kautta (maanantaina 18.11.) Tukholmaan, jossa Ruotsin konserttikiertue päättyy konserttitalolla pidettävään esitykseen.

Konsertti on saanut suuren suosion jo etukäteen.  Trollhättanissa esityspaikkana oli Folkets Park, ja sali oli täynnä, noin 600 henkeä, sillä väkeä tuli bussilasteittain läheltä ja kaukaa.

Kari Tapion pitkän uran vaiheilta riittää tarinoita.  Muistokonsertin esiintyjillä on kaikilla montakin tarinaa kerrottavana.  Ja lisää löytyy netistä, mutta kaikkeen ei pidä uskoa, eli oikaistaanpa tässä yksi, se jonka mukaan Kari Tapio olisi uransa alussa ollut Dannyn käärmeenhoitaja...Mutta ensin tunnelmoidaan konsertin tiimoilta.

Kari Tapion Sinut tulen aina muistamaan- konsertti saatiin tänne Ruotsin puolelle kiitos suomen kielen hallintoaluerahoituksen, mutta kun salit täyttyvät niin plussallehan siinä jäädään.

"Sinut tulen aina muistamaan"- konserttikiertue alkoi perjantaina Trollhättanista, lauantaina 16.11. esiinnytään Skövdessä ja sunnuntaina Boråsissa (konsertti on osa kaupungin hallintoaluejuhlaa).  Boråsista muistokonsertti siirtyy Örebron kautta (maanantaina 18.11.) Tukholmaan, jossa Ruotsin konserttikiertue päättyy konserttitalolla pidettävään esitykseen.

Konsertti on saanut suuren suosion jo etukäteen.  Trollhättanissa esityspaikkana oli Folkets Park, ja sali oli täynnä, noin 600 henkeä, sillä väkeä tuli bussilasteittain läheltä ja kaukaa.

Ja jo nyt puuhataan konserttikiertueelle jatkoa, ehkä jo ensi keväänä.