Tiistai 19.11.2013

Pomottaminen lisääntynyt ruotsalaisyrityksissä

4:01 min

Boråslaisen tutkijan Päivi Riestolan mukaan Ruotsin yrityselämän johtamistapa on viime vuosikymmenen aikana muuttunut, kun yleismaailmalliset johtamismallit ovat saaneet entistä enemmän jalansijaa maassa. Kun ennen asioista keskusteltiin ja työntekijät saivat osallistua yrityksen kehitystyöhön, on päätäntävalta nyt entistä enemmän siirtynyt pomoille ja yrityksen johdolle.

Filosofian tohtoriksi lokakuussa väitellyt Riestola kaipaakin enemmän kriittisyyttä ulkomailta tulevia trendikkäitä ja haluttuja globaaleja johtamismalleja kohtaan.

Hänen mukaansa amerikkalaisten johtamismallien ruotsalaisista poikkeavat arvot aiheuttavat usein ongelmia, kun niitä aletaan soveltaa ruotsalaisyrityksiin. Kun erilaiset yrityskulttuurit erilaisine arvoineen törmäävät toisiinsa, saattavat seuraukset olla varsin negatiiviset.

Suomessa pomotetaan vähemmän

Väitöskirjaa tehdessään Riestola luki myös muissa Pohjoismaissa johtamiskulttuurista tehtyjä tutkimuksia. Hän havaitsi, että Suomessa ollaan lähestytty vanhaa ruotsalaista keskustelevaa yrityskulttuuria, kun taas Ruotsissa ollaan siirrytty Suomessa vallalla olleen pomottamisen suuntaan.

Riestolan mukaan uusista amerikkalaisista johtamismalleista voi kuitenkin olla myös hyötyä, mikäli niistä osaa valita vain soveltuvat osat ruotsalaisyrityksiin. Nykyinen trendien perässä juokseminen tällä saralla on kuitenkin Riestolan mielestä huolestuttavaa.