Hanna Lindberg ja postiin menossa oleva kansalaishakemus. Foto: Lotta Hoppu / SR Sisuradio

Jos äänestämään mielii, on kansalaisuus hankittava

Vähintään viisi vuotta Ruotsissa asuneelle riittää ilmoitus
1:52 min

Nyt voi olla jo kiire hakea Ruotsin kansalaisuutta, mikäli haluaa äänestää syksyn valtiopäivävaaleissa. Yli viisi vuotta Ruotsissa asuneille Suomen tai muiden pohjoismaiden kansalaisille Ruotsin kansalaisuuden saaminen käy pelkän ilmoituksen tekemällä.

Sisuradion uutis- ja ajankohtaistuottaja Hanna Lindberg on asunut Ruotsissa jo kaksitoista vuotta, mutta vasta nyt Hanna on saanut aikaiseksi täyttää ilmoituksen (anmälan) kansalaisuuden hakemiseksi:

Vasta kahdentoista vuoden Ruotsissa asumisen jälkeen äänestysoikeudesta valtiopäivävaaleissa on tullut sen verran tärkeää, että jaksan ryhtyä ottamaan selvää Ruotsin kansalaisuuden hakemisesta. Se on jo tiedossa, että pohjoismaalaisista paitsi suomalaisilla myös islantilaisilla on mahdollisuus saada kaksoiskansalaisuus. Eli suomalaisuuuttani en tässä menetä. Mutta silti.

Ilmoitus menee lääninhallituksen käsittelyyn

Ensinnäkin, jos viisi Ruotsin vuotta on tullut jo vietettyä, riittää nuhteettomasti eläneelle pelkkä ilmoitus, eli anmälan ja neljänsadan seitsemänkymmenen viiden kruunun ilmoitusmaksun maksaminen. Lisämomenttina on personbevisin tilaaminen Verovirastolta, mutta senhän saa netistä pienellä vaivalla tilattua.

Lomake ilmoituksesta löytyi googlaamalla medborskap-hakusanalla lopulta Migraatioviraston sivulta. Ilmoituksen kuitenkin käsittelee oma lääninhallitukseni eli sitten olikin mentävä Tukholman lääninhallituksen sivulle, josta samaista hakusanaa käyttämällä löytyi osoite, minne lomakkeet lähetetään sekä pankkisiirtotilin numero. Eli maksuun ja postiin. Sivun mukaan ilmoituksen käsittelyssä menee neljästä kuuteen viikkoa.

Kaksi vuotta Ruotsissa riittää hakemiseen

Mutta jos oletkin asunut Ruotsissa vain kaksi vuotta ja olet silti innostunut äänestämään syksyn vaaleissa, on kansalaisuutta haettava ja siinä tapauksessa Migraatiovirastolta. Käsittelyssä voi mennä seitsemästä kahdeksaan kuukautta ja hintakin on lähes kolminkertainen eli 1500 kruunua.

Maakäräjävaaleissa äänestysoikeuden saa myös muun maan kuin Ruotsin kansalainen, jos on asunut Ruotsissa kolme vuotta.

Hanna Lindberg
hanna.lindberg@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".