Kanarian verkkopäiväkirjalla on kymmeniätuhansia seuraajia.

Kanarialla talvehtivat etsivät tietoa blogista

1:50 min

Kanarian saarilla sydäntalvea viettävä Tapani Mansikkala opastaa muutosta haaveilevia pahimmista kompastuskivistä kaksikielisessä blogissaan.

Hänen blogiaan, joka on sekä suomen- että ruotsinkielinen, on käynyt lukemassa näistä Kanarian saarista kiinnostuneita ihmisiä.

Tapani Mansikkala sanoo perustaneensa bloginsa aivan pyyteettömästi.

- No kyllä ne olivat aivan omat kokemukseni siitä, miten olen itse onnistunut asiani täällä järjestämään, koska alkuvaiheessa jouduin monta kompastuskiveä kompuroimaan ennen kuin ratkaisuja on löytynyt. Tällä tavalla yritän sitten helpottaa muiden tänne tulevien ensimmäisiä askeleita lämpimään tullessa, sanoo Tapani Mansikkala.

Eläkkeelle jääneen toimittajan blogia eli nettipäiväkirjaa on vilkaistu tammikuun 2014 puoliväliin mennessä reilut 65 000 kertaa sen viisivuotisen olemassaolon aikana.

Arjen pyörittäminen ongelma myös etelän lämmössä

Tapani Mansikkala pohtii ja kokeilee erilaisia vaihtoehtoja elämän helpottamiseksi Gran Canarialla. Peruskysymystä siitä, kannattaako yleensä ottaen muuttaa näille saarille, pohditaan erilaisista näkökulmista.

Muuttopäätöksen jälkeen lukijaa opastetaan asunnon hankkimisessa, pankkiautomaatin käytössä, verkkopalveluiden valinnassa ja varoitetaan siitä, miten tilapäisasukasta voidaan huijata lomaklubin hankkimiseen. Onpa blogi pohtinut öljynetsinnänkin vaikutuksia tilapäisasukkaan elämään Kanarian saarilla.

Tapani Mansikkala ei aseta kuitenkaan mitään suuria tavoitteita blogilleen.

- Eipä sen suurempia, kuin ajankulua oman toimittajaelämän jatkeeksi ja tietoa elämästä täällä ja siitä, miten se järjestyy.

Asiablogilla ei rikastu

Tämänkaltainen kaksikielinen asiapitoinen blogikirjoittelu ei ole mikään kultakaivos, sanoo Tapani Mansikkala, joka on ansainnut 50 euroa viidessä vuodessa blogikirjoittelullaan.

Kaarina Wallin
kaarina.wallin@sverigesradio.se

Matkablogi Gran Canaria Reseblogg 

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista