Fredrick Federley haluaa Brysseliin. Foto: Maynie Rantala/Sisuradio
EU-vaalit 2014

Fredrick Federley tähtää EU-parlamenttiin

1:58 min

Keskustapuoleen suomalaistaustainen valtiopäiväedustaja Fredrick Federley Tukholman vaalipiiristä ei asetu ehdolle seuraavissa valtiopäivävaaleissa. Sen sijaan hän asettuu ehdolle EU-vaaleissa puolueensa kolmosnimenä. Keskustapuolueen kannatus on kuitenkin viimeisten mielipidemittausten mukaan niin alhaalla, että puolueella on täysi työ säilyttää nykyinen yksi edustajansa Kent Johansson EU-parlamentissa. Federley kuitenkin huokuu itsevarmuutta.

Federley ylsi keskustan EU-koevaalissa syksyllä kakkoseksi Kent Johanssonin jälkeen. Ruotsin puolueet jakavat 20 paikkaa EU-parlamentissa sen mukaan, kuinka paljon ääniä kukin puolue saa. Tällä hetkellä Ruotsin sosiaalidemokraateilla on kuusi paikkaa, moderaateilla neljä, kansanpuolueella kolme ja ympäristöpuolueella kaksi. Pienellä piraattipuolueella on niin ikään kaksi paikkaa ja keskustalla, vasemmistopuolueella ja kristillisdemokraateilla yksi paikka kullakin.

Näin ollen puolue voi menestyä EU-vaaleissa, vaikka se ei Ruotsissa yltäisi edes valtiopäiville. Keskustapuolue luottaa siihen, että Fredrick Federley on tarpeeksi värikäs kalastamaan kunnon äänisaaliin. Federley on tehnyt itseään tunnetuksi ajamalla pakolaisten asioita muun muassa yhteistyössä entisen kansalaisten pakolaisasiamies Merit Wagerin kanssa, ja Federley lähtee EU-vaaleihinkin siltä pohjalta, että ihmisten vapaa liikkuvuus on turvattava. Viime vaalien alla Federley joutui sattumoisin pahoinpidellyksi ja se, että tekijällä oli maahanmuuttajatausta ei ole vaikuttanut hänen käsitykseensä siitä, että kaikki ovat tervetulleita Ruotsiin.

Federley muistuttaa, että hänen Suomesta tulleen sukunsa kohdalla akateeminen koulutustaso saavutettiin vasta kolmannessa polvessa, joten malttia pitäisi osoittaa myös nyt tulevien siirtolaisten kohdalla.  

Maynie Rantala 
maynie.rantala@sr.se

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista