Anna Pilvinen jatkaa äitiyslomaansa ensi syksyyn varmistaakseen pojalleen suomenkielisen esikoulupaikan. Foto: Pirjo Hamilton SR Sisuradio
City Sisu

Uppsalan suomenkielinen esikoulu kasvaa

"Tarvetta on ja lapsia riittää"
3:58 min

Uppsalassa avataan ensi syksynä 2-osastoinen suomenkielinen esikoulu. Esikouluosastot avataan Hällbyn esikoulussa Luthagenin kaupunginosassa. Esikoulupaikkoja on elokuun alusta lähtien 36.

Uppsalan kunnan ainoa suomenkielinen esikouluosasto Brunen esikoulussa siirtyy myös Hällbyn esikouluun. Brunen esikoulussa on tällä hetkellä lähes 30 lapsen suomenkielinen osasto.

Kun toiminta käynnistettiin syksyllä 2010, Siili-osaston kaikki paikat eivät olleet heti käytössä. Pian jono kuitenkin alkoi kasvaa, ja jo vuosi sitten Uppsalan kunta lupasi avata toisen suomenkielisen osaston. Lupaus peruutettiin kuitenkin nopeasti vetoamalla siihen, ettei lapsia ollut tarpeeksi jonossa.

"Kunta ollut huolissaan paikkojen täyttymisestä"

Sen sijaan Brunen esikouluosaston lapsimäärää lisättiin. Esikouluikäisten lasten vanhemmat ovat käyneet jatkuvaa keskustelua kunnan virkamiesten kanssa viimeisen vuoden ajan toisen osaston perustamisesta.

- Kunnassa ollaan oltu huolissaan siitä, etteivät paikat täyty, Anna Pilvinen arvelee. Hän on kuitenkin vakuuttunut siitä, että tarvetta on ja lapsia tulee koko ajan lisää.

Luthagenin kaupunginosan esikoulujohtaja Christin Viklund kertoo, että suomenkielisen henkilökunnan rekrytointi on parhaillaan käynnissä, ja suomenkielisellä osastolla tulee työskentelemään 3 esikoulunopettajaa ja 3 lastenhoitajaa.

Suomenkielisiä esikoulupaikkoja on elokuun alusta lähtien Hällbyn esikoulussa 36. Onko lapsia sitten riittävästi kahteen osastoon ?

- Kyllä. Brunen esikoulusta siirtyy 20 lasta Hällbyn esikouluun elokuussa 2014, ja Uppsalan lastenhoidon viranomaisten mukaan lapsia on jonossa ja esikoulupaikat tulevat täyttymään.

Vanhemmat joilla on jo lapsia nykyisessä suomenkielisessä Brunen esikoulussa ovat jo saaneet tiedon siitä, että esikoulu muuttaa Hällbyn tiloihin, ja että paikkamäärää lisätään.

Mikäli haluaa lisätietoja suomenkielisestä toiminnasta voi ottaa yhteyttä Brunen esikouluun tai etsiä kunnan kotisivujen kautta Brunen ja Hällbyn esikouluja.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".