Foto: Johanna Vackdal/Sveriges Radio

Alkuperäiskansasopimus yhä hyväksymättä - Suomi hidastelee

Hanke on herättänyt voimakasta vastustusta
1:50 min

Suomessa vähemmistövaltuutettu patistelee hallitusta ryhtymään toimiin, jotta Suomi voisi ratifioida ILO:n alkuperäiskansasopimuksen. Sopimuksen hyväksyminen sisältyy nykyisen hallituksen hallitusohjelmaan, mutta kolmessa vuodessa ei ole saatu aikaan paljoakaan.

Alkuperäiskansasopimuksen hyväksymistä on viimeisten vuosien aikana selvitelty Suomessa useissa ministeriöissä, mutta lakiesitys puuttuu yhä, vaikka seuraavat vaalit häämöttävät jo vuoden päässä. Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'n mukaan nyt olisi aika jo toimia.

- Olisi erittäin tärkeä poliittinen signaali, jos hallitus lunastaisi lupauksensa. Se osoittaisi, että poliitikot ja koko valtakunta arvostaa sitä, että meillä on Suomessa alkuperäiskansa ja että haluamme aktiivisesti turvata sen säilymisen, Biaudet sanoo.

Sopimus herättää ristiriitaisia tunteita

ILO:n alkuperäiskansasopimuksen hyväksyminen vahvistaisi saamelaisten oikeuksia. Hanke on herättänyt voimakasta vastustusta pohjoisen suomalaisväestössä, joista osa pelkää, että sopimus veisi paitsi maaoikeuksia myös oikeuden liikkua, kalastaa ja metsästää Lapin luonnossa. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi pitää pelkoja tuulesta temmattuina.

- Kysymys ei ole ollenkaan siitä. Ei suomalaisten oikeuksia oteta pois, vaan ne ovat edelleen olemassa, Näkkäläjärvi sanoo ja syyttää vastapuolta tietoisen propagandan levittämisestä.

Mikäli alkuperäiskansasopimus hyväksytään Suomessa, lisääntyvät paineet myös Ruotsia kohtaan, joka ei myöskään ole ratifioinut sopimusta.

- Sopimuksen hyväksyminen molemmissa maissa olisi valtavan hieno signaali sekä saamelaisille Pohjoismaissa että alkuperäiskansoille maailmalla siitä, että Pohjoismaat ovat edelleen edistyksellisiä ja edelläkävijöitä ja lunastavat sen, mistä maailmalla puhuvat, Suomen vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet korostaa.

Pohjoismaista ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ovat tähän mennessä hyväksyneet Norja ja Tanska.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade avsnitt i menyn under "Min lista".