Fiskarsin sauna. Foto/Kuva timarec

Sade Kahra teki valokuvakirjan Fiskarsin saunojista

19 min

Ruotsissa syntynyt ja kasvanut valokuvataitelija Sade Kahra asui vuosia Uudellamaalla Fiskarsin taiteilijayhteisössä, jossa on myös ainutlaatuinen, talkoilla rakennettu kyläsauna. Vähitellen löylyt muuttuivat myös kuviksi, jotka Kahra on julkaissut vähän aikaa sitten valokuvakirjan muodossa.

Sade Kahra muutti parikymppisenä Suomeen Sollentunasta. Taideteollisessa Korkeakoulussa hänestä muokkautui taidevalokuvaaja. Hän on äskettäin julkaissut valokuvakirjan "Saunomaan syntyneet/Födda till att basta", johon hän on kuvannut kymmeniä Fiskarsin taideyhteisön kyläsaunassa kylpeneitä.

- Mä lähdin pohdiskelemaan, miksi juuri Fiskarsissa on tällainen kyläsauna. Minä koordinoin täällä Fiskarsin vierasateljeeta eli residenssiä ja vein aina ulkomaalaiset vieraat saunomaan ja sitä kautta ehkä ryhdyin ajattelemaan mitä saunominen on ja miksi se on mukamas suomalaista.

Sauna tuli tutuksi jo sollentunalaisessa omakotitalossa, jossa Sade Kahra vietti lapsuutensa ja nuoruutensa. Myös suomalaisuus eli perhepiirissä ja niinpä Kahrasta tuntui luonnolliselta hakea opiskelupaikkaa Suomesta.

- Vanhempani olivat aina ylpeitä suomalaisuudestaan ja puhuivat lämpimästi Suomesta ja tietenkin sitten lapsena heräsi kiinnostus Suomeen. Ensimmäiset vuodet muuton jälkeen olin aivan niinkuin taivaassa, koin että löysin kotiin.

Vähän kerrassaan jotkut asiat ovat kuitenkin ryhtyneet ärsyttämään, esimerkiksi keskustelukulttuuri on Sade Kahran mielestä parempi Ruotsissa kuin Suomessa.

Heti kun esittää jotain kritiikkiä tai yrittää saada debattia aikaiseksi, ihmiset menee aivan hiljaisiksi. Kyllä Ruotsissa on huomattavasti vilkkaampia debatteja. Olen joskus vitsaillut, että suomalainen keskustelu on peräkkäisiä monologeja.

Nyt jo pari vuosikymmentä Suomessa asunut Kahra on myös joutunut pohtimaan identiteettiään.

- Minä olen sekoitus. Olen ruotsinsuomalainen koska se on mun tausta, mutta sen olen ymmärtänyt aikaa myöhään elämässäni. Mutta nyt mä olen kakskyt vuotta täällä ollut eli voin sanoa, että olen suomalainen ruotsinsuomalainen.

Journalismimme perustana on uskottavuus ja puolueettomuus. Sveriges Radio on riippumaton poliittisista, uskonnollisista, taloudellisista, julkisista ja yksityisistä intresseistä.
Du hittar dina sparade ljud i menyn under Min lista